KANS & POHJ & FIN & S & N MVA
PUKSIPUUN DULCINER
"Nero" s. 12.3.2001
RYP 2 -SIJOITUS
5 CACIBia
1 Vara-CACIB
VUODEN 2005 PEMBROKEUROS SIJA 7
SILMÄTARKASTETTU 12/2007: TERVE
vWD kantaja (DNA tutkittu 01/07)
Nero koiranet-tietokannassa
Nero on hyvin huumorintajuinen ja oikea herrasmiescorgi. Tämä leikkisä, erittäin liikunnallinen ja vilkas poika hurmaa syliin tunkevalla luonteellaan koiraihmiset. Nero tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa ja muutenkin Neron sopeutuvaisuuden vuoksi sen kanssa on aina ollut helppo liikkua paikassa kuin paikassa. Neron mielestä kaikkein ihanin paikka maailmassa on olla oman emännän kainalossa!
Lapsuutensa koiraystävänä Nerolla oli meidän silloinen berninpaimenkoira, jonka kanssa Nero vietti hauskoja leikkihetkiä. Huimina nuoruusvuosinaan Nero vain nauroi kukkapenkkien verkkoaitauksille hypätessään silmukasta läpi, päästäkseen näin kukkien kimppuun – ja samaa reittiä takaisin sallitulle alueelle. Nero myös moneen kertaan palautettiin kotiin, kun koiruus oli taikonut itsenä pihalta ja lähtenyt koirallisten ihmisten kanssa lenkille. Tästä olemme ottaneet opiksi ja nykyistä pihaamme ympäröikin lauta-aita!

Nero nauttii juoksemisesta, ja näyttelyissä Nero ei joskus millään malttaisi seisoa aloillaan, vaan innokkaasti odottaa pääsevänsä juoksemaan. Nero on myös aina valmis toimintaan ja osallistuu kanssamme kotiaskareisiinkin tunkien kuonoaan joka paikkaan tyyliin: "Mitä sinä teet? Mitä tuolla on?".


Sukutaulu
FIN & S MVA Annline's Quality'n Style FIN & S & NZ & EST MVA ESTV-01 Foxllyn Autumn Thoughts Annl
KANS & FIN & S & DK MVA V-01 PMV-01 MV-02 MV-98 V-03 WA-02 Annline's Golden Design
Sacaron Iorwen FIN & S MVA Sacaron Geoffrey
FIN MVA Puksipuun Hui Kauhistus
Nerolla on jälkeläisiä ja niiden elämäntaivalta on mielenkiintoista seurata. Toivotan kaikkea hyvää Neron jälkeläisille ja paljon iloa koiralapsista omistajilleen!
NERON JÄLKELÄISIÄ:
Puksipuun Herra ja Neiti-pentue:
s. 12.9.2004, pentueen sukutaulu

Pentueen emä: Castell Walk This Way

Pojat:
Herra Huu
Herra Mirandos

Tytöt:
Neiti Kaihomieli
Neiti Hymysuu
Neiti Neilikka




OTOKSIA NERON NÄYTTELYARVOSTELUISTA:
"Red of excellent type. Handsome head. Very well constructed. Really sound mover. Correct coat. Lovely temperament. Well presented."
Leppävirta 17.5.2003, tuomari Anne Indergaard, Norja
"Uttrycksfullt, välsbured, maskulint huvud med bra detaljer och uttryck. Bra hals och överlinje. Välutvecklad kropp. Passande benstomme. Harmoniskt vinklad. Utmärkta rörelser. Bra päls. Välvisad."
Suonenjoki 28.6.2003, tuomari Nina Karlsdotter,
"There's much to like about this dog. He's very sound and move's well. He has all the essentials as well as a correct head. I'd like a slightly bigger ear and darger eye to complete the picture"
Erikoisnäyttely 6.8.2004, tuomari Lesley Chalmers, NZL
"Ryhdikäs, määrätietoinen uros, erinomainen kaula ja runko. Hyvä pään profiili, leveä reisi, liikkuu erinomaisella askeleella. Kantaa häntäänsä erinomaisesti."
Tuusniemi 5.2.2005, tuomari Johan Juslin
"Good type, strong bones, excellent masculine head, good expression, strong and long neck, firm back, deep chest, well angulated in front and behind, sound movements."
Joensuu 14.5.2005, tuomari Natalja Nekrosiené, Liettua
"Mycket bra typ. Välskurit huvud. Bra bett och öror. God hals, bra övrlinje och kropp. Bra ben och tassar. Rör sig väl. Härlig mentalitet. Mycket bra päls och färg."
Leppävirta 28.5.2005, tuomari Mona K. Selbach, Norja
"Erittäin hyväntyyppinen, suuri. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Korkea säkä ja hyvä selkälinja. Erittäin hyvin kulmautunut. Liikkuu vapaalla askeleella."
Pieksämäki 11.6.2005, tuomari Astrid Aas-Lundava
"4 years, very masculine dog. Excellent type of head, nice neck, very well angulated, well proportioned body, moves sound with stude and drive, excellent coat."
Joensuu 7.8.2005, tuomari Marion ten Cate, Alankomaat
"Flått maskulin hund. Härligt huvud och uttryck. Flått överlinje. Utmärkt front. Välformad tassar. Bra vinklar runt om. Rör sig flått med härlig steg. Bra päls. Utmärkt temperament."
Siilinjärvi 17.9.2005, tuomari Per-Erik Wallin, Ruotsi
Nero 1-vuotta Nero 2-vuotta Nero 3-vuotta